Mitkä ovat parhaat uudet kasinot netissä vuonna 2021? – 10 erinomaista vaihtoehtoa jokaiseen makuun!

Rahapelaaminen on ollut jo pitkään todella suosittua ihmisten keskuudessa ympäri maailmaa. Aiemmin pelaaminen tapahtui pääasiassa peliautomaateilla, laivoilla ja ravintoloissa, mutta viimeisten vuosien aikana pelaaminen on toden teolla muuttanut muotoaan. Rahapelien pelaaminen on nimittäin siirtynyt nettiin ihan kuten muutkin videopelit.

Nettikasinot ovat olleet markkinoilla jo reilu parikymmentä vuotta, mutta vasta viimeisten muutamien vuosien aikana ne ovat toden teolla lähteneet lentoon. Tässä on pitkälti auttanut esimerkiksi teknologian kehittyminen ja se, että moni muukin asia tässä maailmassa on siirtynyt netin puolelle. Kasinot ovatkin kehittyneet roimaa vauhtia ja kehitystä on nähty etenkin bonusten, toimivuuden, pelien kuin maksutapojenkin osalta. Toistaiseksi isoin kehitysaskel nähtiin kuitenkin muutama vuosi sitten, kun Trustly toi markkinoille tilivapaan pelaamisen. Siksi tänä päivänä todella moni kasino on tyypiltään casino ilman rekisteröitymistä, koska niiden parissa pelaamisesta pääsee nauttimaan ilman työläitä rekisteröitymisvaiheita.

Rekisteröintivapaasta pelaamisesta on tullut iso hitti ja monet uudet kasinot suosivatkin kyseistä, nettipankkitunnuksilla tapahtuvaa pelityyliä. Se ei kuitenkaan automaattisesti tee jokaisesta uudesta kasinosta parasta kasinoa. Samalla myös vanhemmat kasinot voivat ottaa tuon Pay N Play- mekaniikan osaksi omia valikoimiaan. Moni miettiikin tässä vaiheessa, kannattaako suosia uusia vai vanhempia kasinoita.

Se on makuasia, mutta lähtökohtaisesti pelaajat suuntaavat jännittävien ja ennalta-arvaamattomien kasinoiden pariin. Jos kiinnostaa tietää, mistä parhaat uudet kasinot voi tunnistaa ja mitkä ovat parhaimmat uudet nettikasinot, jatka lukemista!

Parhaiden uusien nettikasinoiden laatukriteerit

Jokaisen pelaajan mielessä ovat varmasti ne kaikkein parhaimmat nettikasinot, puhuttiinpa sitten uudemmista tai vanhemmista kasinosivustoista. Kasinot ovat kiinnostaneet aina, mutta etenkin uudempien netticasinoiden ympärillä vallitsee tietynlainen erityinen kutina ja jännitys, koska markkinoille voi ilmestyä käytännössä ihan mitä tahansa.

Laadukkaan uuden kasinon löytäminen ei välttämättä kovinkaan helppo prosessi. Kokeneempi konkari varmasti tietää, miten korkeatasoisen kasinon voi tunnistaa, mutta etenkin aloittelijoilla voi olla haasteita parhaiden kasinoiden metsästyksessä. Kasinon valinnassa pitää ottaa huomioon monia erilaisia ominaisuuksia ja seikkoja, ja kasinon toiminta täytyy olla hyvällä tasolla todella monella eri osa-alueella, jotta voidaan puhua vähänkään hyvästä netticasinosta.

Tässä onkin muutamia seikkoja, jotka kannattaa käydä läpi jokaisella kasinosivustolla, kun metsästää sitä itselleen mieluisinta ja parhainta casinoa:

1. Rahansiirtomenetelmät

Parhaat uudet nettikasinot panostavat paljon omiin rahansiirtomenetelmiinsä. Pelkkä luottokortti ei todellakaan ole riittävä, vaan maksuvaihtoehdoista pitäisi löytyä myös mobiilimaksupalveluja, kryptovaluuttoja, nettilompakoita ja tilisiirtoja. Monet suomalaiset suosivat nykyään myös pelaamista nettipankkitunnusten avulla ja siksi esimerkiksi Trustly ja Zimpler ovat nousseet suureen suosioon. Monipuolisuus rahansiirroissa on hyvin iso plussa, mutta olennaista on myös se, miten nopeasti rahat liikkuvat ja kuinka turvallisesti se tapahtuu.

2. Kotiutusten nopeus

Pelaajia kiinnostaa paljon se, miten nopeasti kotiutuksista pääsee nauttimaan. Kasinopelaajan näkövinkkelistä on todella ärsyttävää, jos omia voittoja täytyy odottaa viikon verran. Omista voitoista pitäisi päästä nautiskelemaan niin pian kuin vain mahdollista! Siksi uudet kasinot ovatkin valmiita panostamaan rahansiirtojen nopeuteen, mutta olennaista on myös se aiemmin mainittu maksutapojen monipuolisuus.

Ne maksutavat, jotka mahdollistavat rahansiirrot nettipankkitunnuksilla, hoitavat usein rahansiirrot lähes reaaliajassa. Tänä päivänä muillakin maksutavoilla voi päästä nautiskelemaan omista voitoista muutamassa tunnissa. Uudet nettikasinot haluavat parhaansa mukaan välttää sen, että kotiutuksissa kestäisi yli viiden päivän verran. Tällä hetkellä pelaajan kannalta paras vaihtoehto on edelleen Pay N Play kasino, sillä niiden parissa pääsee nauttimaan melkeinpä reaaliaikaisista rahansiirroista niin tallettaessa kuin kotiuttaessakin.

3. Asiakastuki

Nettikasinot toimivat tänä päivänä pääosin todella sulavasti, eikä sen isompia ongelmatilanteita juurikaan tule vastaan. Mikään ei kuitenkaan ole taattua ja pienikin ongelma voi tulla vastaan milloin vain. Tällöin onkin tärkeää, että kasino on panostanut omaan asiakaspalveluunsa. Olennaista olisi, että suomalaisille olisi tarjolla asiakaspalvelua omalla äidinkielellä. Toinen tärkeä seikka on se, että asiakaspalvelua pitäisi olla saatavilla vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä. Parhaiten kasinon asiakkaille sopisi live-chat, mutta sähköposti ja puhelinkin otetaan ilomielin vastaan.

4. Luotettavuus ja turvallisuus

Turvallisuus on kenties yksi tärkeimmistä kriteereistä, kun puhutaan parhaista uusista nettikasinoista. Nettikasinoilla pelaaminen edellyttää sitä, että kasinoille tallettaa rahaa – ellei valikoimissa ole loputtomasti talletusvapaita bonuksia. Pahin painajainenkin olisikin se, että omat rahat tai maksu- ja henkilötiedot päätyisivät vääriin käsiin. Isoin luotettavuuden mittari kasinolla on pelilisenssi.

Turvallisemmat lisenssit löytyvät ehdottomasti ETA-alueelta. Euroopan Talousalueen viranomaiset valvovat kasinoiden toimintaa hyvin tarkkaan ja kaikkien kasinoiden täytyy noudattaa Euroopan tiukkaa lainsäädäntöä. Maailmalta löytyy muitakin luotettavia pelilisenssejä, kuten Curaçaon lisenssi, mutta se ei mahdollista suomalaisille verovapaita voittoja. Suomalaisen pelaajan kannattaakin suosia nettikasinoita, joilla on Maltan tai Viron pelilisenssi.

5. Pelitarjonta

Kun ollaan lopulta varmoja kasinon luotettavuudesta, on hyvä lähteä tutustumaan itse pelivalikoimaan, jotta voi varmistua siitä, viihtyisikö kyseisen sivuston parissa oikeasti. Melkeinpä jokaiselta kasinolta löytyy sadoittain pelejä, mutta nykyään tuhansienkin pelien kattaus on melko tavallinen näky. Pelivalikoimassa on tärkeää tutkailla niin monipuolisuutta kuin pelinvalmistajienkin määrää.

On olennaista, että pelivalikoimasta vastaavat tunnetut ja arvostetut ohjelmistotuottajat, kuten Play’n GO, Microgaming, Quickspin, NetEnt, Pragmatic Play ja Big Time Gaming. Monipuolisuus on kuitenkin myös hyvin tärkeää, koska pienemmätkin toimijat voivat tarjota hyvin viihdyttäviä ja moniulotteisia pelejä. Ohjelmistotuottajien tarkastelun jälkeen on hyvä suunnata tutkailemaan itse pelejä. Kaikista tärkeintä on, että kasinolta löytyy ne pelikategoriat, joita itse arvostaa eniten. Tietenkin on hyvä, jos tarjolla on monipuolisesti eri kategorioita, koska silloin kyseinen sivusto pystyy viihdyttämään laajempaa asiakaskuntaa.

Tässä välissä on hyvä todeta, että pelien selaamisen helppous on tottakai tärkeää ja omien lempipelien pariin pitää päästä helposti ja nopeasti.

Parhaat uudet netticasinot vuonna 2021

• Weltbet

• Supremo

• Fiksu Kasino

• Vegadream

• Moi Casino

• Twice Dice

• Yaa Casino

• Lucky Elektra

• Barz Casino

• Kanuuna Kasino

Miksi markkinoille ilmestyy niin paljon uusia suomalaisia nettikasinoita?

Markkinoille ilmestyy uusia kasinosivustoja lähes päivittäin, mutta kaikki niistä eivät tietenkään ole suomalaisille suunnattuja – onhan maailma aika iso paikka. Ulkomailla on kuitenkin alettu huomaamaan, miten kovia ja innokkaita pelaajia löytyy, jonka seurauksena markkinoille on alkanut ilmestymään todella paljon suomalaisillekin suunnattuja nettikasinoita. Olisihan se toimijoiden kannalta tyhmää olla tekemättä niin, sillä suomalaisten pelaamisen määrä on nelinkertaistunut 25 vuoden aikana, kuten täällä todetaan.

Suomalaiset ovat alkaneet pelaamaan enemmän ihan perinteisiä videopelejä, mutta myös rahapelejä pelataan todella paljon enemmän. Samalla esimerkiksi Veikkaus on jätetty hieman taka-alalle ja pelaaminen on suunnattu nimenomaan ulkomaisille kasinosivustoille. Koska pelaaminen on Suomessa niin kovassa huudossa, ei tarvitse ihmetellä, miksi markkinoille ilmestyy niin paljon uusia suomalaisia casinoita. Suurempi tarjonta on kuitenkin pelaajan kannalta hyvä uutinen, koska tarjolla on toinen toistaan parempia pelihetkiä korkeatasoisten kasinosivustojen parissa.

Vastaa